Saturday, April 29, 2006

Kävelyretki

Naapurin poika Pentti oli minua kolme ja puoli vuotta vanhempi ja 40 senttiä pidempi. Hänen perässään oli vaikea harppoa koulubussille. Opin vihaamaan kiirehtimistä. Vaikka oikeasti kyse oli siitä, että hän pukeutui seitsemän peninkulman saappaisiin ja minä tein voltteja perässä.

Olimme tutustuneet niin, että hän pätki minua useita kertoja pitkällä köydellä selkään kuin ruoskalla. Ei pitänyt siitä, että reviirille ilmestyi toinen poika, joka piti aluetta omanaan yhtä paljon kuin hänkin. Otin sen omakseni, vaikkei se ollutkaan niin yksinkertaista tuon löylytyksen jälkeen. Kipu hävisi minuuteissa, mutta häviämisen häpeä tuntuu vieläkin.

Kerran kisailimme siitä kumpi kävelee pidemmälle. Se alkoi leikkinä. Jatkui tietä pitkin joenvarteen. Aina toinen varvasti sentin pidemmälle. Neljän kilometrin päässä palasimme joen vartta pitkin päätielle, ohitimme kirkonkylän ja jatkoimme kaupungin suuntaan. Molemmat olivat vakavia. Vitsi ei lentänyt.

Ilta alkoi jo pimentyä, kun olimme päässeet viidentoista kilometrin päähän kylästä. Päätimme palata takaisin, koska alkoi väsyttää. Vedimme viivan ja astuimme sille täsmälleen yhtä kauas.

Kun Pentti kääntyi, minä varvastin sentin. Hän ei huomannut sitä, kuten aikaisemmilla kymmenellä kerralla. Tai ehkä hän oli viisaampi, mitä niin kaukana kotoa saattoi kyllä epäillä, eikä ollut huomaavinaan. Hän oli 13, minä vajaa kymmenvuotias.

Hassua etten muista miten palasimme kotiin. Kävelimmekö koko matkan? Mutta sen tiesimme toisistamme, että kumpikaan ei antaisi periksi. Se ei yhdistänyt meitä, vaan erotti.

Thursday, April 27, 2006

En voi olla samanlainen

- Mä haluun et kaikki, vaatteet, aatteet, jutut ja nahkapalat on samanlaisia, sanoi suuta suipisteleva tyttö, noin 11 vuotta, ratikkapysäkillä toiselle samanikäiselle.
- Muuten se et kuulu meidän porukkaan.
Kolmas tyttö hieman kiemurteli. Hän aavisteli, ettei elämä ole simppeliä.
- Kyllä te voitte mennä tänään muuallekin yöksi, sanoi se jota puhuteltiin. - En mä lähde tuohon juttuun. Mä oon ollut teidän kanssa niin vähän aikaa, et mä en voi olla samanlainen. Täytyy antaa aikaa. Ette tekään tuntenut teidän erilaisuuksia silloin, kun te tapasitte. En mä voi heti olla samanlainen. Ja sitä paitsi mä en halua.
Ratikassa tytöt vaihtoivat kenkiä. Se seurastaan tarkka tyttö kiljui, ettei se ole tottunut kävelemään korkokengillä.
- Mä en lähde teidän kuvioon. Teidän pitää päättää, mitä te haluatte, sanoi se viisas.

Wednesday, April 26, 2006

On hyvä ihmetellä

Astuin suureen halliin. Sen keskellä olevalla matolla istui lootusasennossa Mestari. Huomasin hänen olevan hieman eri asennossa kuin viimeksi. Hän ei liikkunut lainkaan, mutta jotain väreili ilmassa. Valo tuli korkealla olevista ikkunoista viistosti Mestarin yli ja valaisi lähes täydellisen ympyrän vaaleaan seinään.

Hän hengitti rauhallisesti. Ei liikkunut. Mutta kaikki oli silti toisin.

- Tervehdys, veliseni, Mestari aloitti.
- Tervehdin sinua, Mestari, sanoin.
- En lakkaa ihmettelemästä, sanoin hänen takanaan seisten. - Vaikka täällä on niin yksinkertaista, oikeastaan vain katto, seinät, matto ja sinä, Mestari, niin joka kerta sisään tullessani ajattelen, että jotakin on toisin. Mikään ole ennallaan. Täällä on erilaisuuden tuntu. Mistä se johtuu?

- On hyvä ihmetellä, veliseni, Mestari virkkoi pienen tauon jälkeen.
- Maailmassa mikään ei ole pysymätöntä. Eivät asiat. Eivät esineet. Ja siksi mielemmekin liikkuu. Ajatuksemme ovat herkeämättä liikkeessä, emmekä voi estää sitä tunteiltammekaan. Siitä kertoo se, että havaitset muutoksen. Kaikki asiat saavat alkunsa tietyistä ehdoista ja edellytyksistä. Kun muita ehtoja tulee, ne väistyvät, lakkaavat olemasta.

Mestari ei kääntynyt, mutta jotenkin vaistosin, että hän halusi vasta-argumentteja.
- Mutta minä olen niin tyytymätön, valitin. Sanoin, etten jaksa enää.
- Elämään kuuluu kärsimys ja tyytymättömyys. Se on yksinkertainen malli. Sinullekin, joka tulit pyytämään minua auttamaan simppelin elämän löytämisessä. Ajattelet liikaa itseäsi. Kun katsot elämääsi sellaisena kuin se on, huomaat ennen pitkää, että ei elämä ole mitään omaa, riippumatonta olemassaoloa. Jos näet pohjalle asti, huomaat, että kaikki muodot ovat tyhjiä, eikä niitä ole, sillä ne muodostuvat aina uudelleen ikuisesti jatkuvassa prosessissa. Voit tavoittaa ne vain hetkeksi, rajoitetun ajan, tilapäisesti. Sitä on todellisuus.

Kaksi senttilitraa lasissa

Tilasin kaksi senttilitraa jaloviinaa ja palasin pöytään.
- Haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä, sanoin tytölle, joka laitteli hiussuortuvia pois silmiensä edestä. Minun mielestäni hän oli kaunis. Se ei tehnyt asioita yksinkertaiseksi.
- Tuo ei ollut kyllä mikään aloitus, hän sanoi ja nykäisi leukaa alemmaksi. Katseli minua hieman siristetyin silmin. Hymykuoppa teki asiat monimutkaiseksi.
- Sitä paitsi sinä olet liian holhoava.
- Minäkö?
- Sinä. Hiukan holhoava, hän lievensi ja hymyili, mutta ei ojentanut kättään pöydän yli.
Epäröin, sillä hän teki tyhjäksi kaikki aikeeni. Näin silmissäni sen käden.
- Sinä kätket holhoavuutesi välinpitämättömyyteen.
- Sinä olet viisas nainen, sanoin.
Hän punastui ja kohta jo suuttui. Otti mustan kankaisen laukkunsa, kaivoi kännykän esiin.
- Onko viestejä?, kysyin.
- Katsoin vain kelloa.
- Ja kohta jo näpyttelet viestiä. Aikani on loppu.
Hänen kulmakarvojensa väliin kohosi kaksi pystysuoraa viivaa, vasempaan poskeen toinen pari. Odotin vain hampaiden kirskuntaa. Silmissäni viilsi tuska. Asiat olivat käyneet monimutkaiseksi.
Hän imaisi lasinsa tyhjäksi niin nopeasti, että jääpalat kilisivät.
- Hei, hän sanoi ja nousi.
- Nähdäänkö?
Hän kääntyi minuun päin.
- Minä sanoin hei.
Minulle jäi kaksi senttilitraa seuraksi.

Monday, April 24, 2006

Simppeli elämä

Olen aina halunnut elää simppeliä elämää. Ehkä se onnistuu tämän blogin avulla. Ehkä ei.

Mutta ei ole helppoa muillakaan. Baarin ovella seisoskeli mies, ikää arvioilta 21 vuotta. Ohittaessani hitaasti oven lähes tukkineen miehen kuuntelin yksinpuhelua hetken: "Olen murtanut sen tytön sydämen kolme kertaa ja nyt on neljäs kerta ihan lähellä."

Tuosta miehestä ei tule simppelin elämän Euroopan mestaria. Minulle kyllä riittäisi piirikunnallinenkin. Varsinkin jos se toinen on aitajuoksijatar.