Saturday, April 29, 2006

Kävelyretki

Naapurin poika Pentti oli minua kolme ja puoli vuotta vanhempi ja 40 senttiä pidempi. Hänen perässään oli vaikea harppoa koulubussille. Opin vihaamaan kiirehtimistä. Vaikka oikeasti kyse oli siitä, että hän pukeutui seitsemän peninkulman saappaisiin ja minä tein voltteja perässä.

Olimme tutustuneet niin, että hän pätki minua useita kertoja pitkällä köydellä selkään kuin ruoskalla. Ei pitänyt siitä, että reviirille ilmestyi toinen poika, joka piti aluetta omanaan yhtä paljon kuin hänkin. Otin sen omakseni, vaikkei se ollutkaan niin yksinkertaista tuon löylytyksen jälkeen. Kipu hävisi minuuteissa, mutta häviämisen häpeä tuntuu vieläkin.

Kerran kisailimme siitä kumpi kävelee pidemmälle. Se alkoi leikkinä. Jatkui tietä pitkin joenvarteen. Aina toinen varvasti sentin pidemmälle. Neljän kilometrin päässä palasimme joen vartta pitkin päätielle, ohitimme kirkonkylän ja jatkoimme kaupungin suuntaan. Molemmat olivat vakavia. Vitsi ei lentänyt.

Ilta alkoi jo pimentyä, kun olimme päässeet viidentoista kilometrin päähän kylästä. Päätimme palata takaisin, koska alkoi väsyttää. Vedimme viivan ja astuimme sille täsmälleen yhtä kauas.

Kun Pentti kääntyi, minä varvastin sentin. Hän ei huomannut sitä, kuten aikaisemmilla kymmenellä kerralla. Tai ehkä hän oli viisaampi, mitä niin kaukana kotoa saattoi kyllä epäillä, eikä ollut huomaavinaan. Hän oli 13, minä vajaa kymmenvuotias.

Hassua etten muista miten palasimme kotiin. Kävelimmekö koko matkan? Mutta sen tiesimme toisistamme, että kumpikaan ei antaisi periksi. Se ei yhdistänyt meitä, vaan erotti.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home